Yli vuosi edellisestä kirjoituksesta.  Pikkuäijät on astetta isompia.  Isopojalla on huomenna jännä päivä: "potkijaiset" alakoulusta yläkouluun.  Sanoi, että on ihan sama tulenko vai en - nolaan kuitenkin itkemällä.  Ehkä silti menen, siksi puoleksi tunniksi kuin ehdin.  Lauantaina pikkukakkonen saa kolmannen luokan valmiiksi.  Ei ole enää ihan pieni hänkään.  Ja pahnanpohjimmainen saa ensimmäisen kevättodistuksensa, jännää jo kuinka monessa aineessa on saavuttanut tavoitteet.  Ei sieltä kuivin silmin selvitä sieltäkään, todistusten jaosta...

Miten ne on niin pieniä vieläkin ja silti isoja.  Polkevat pyörää lujempaa kuin minä.  Osaavat sanoja jotka saavat minut yskähtelemään ällistyneenä.  Kuuntelevat musiikkia ja ovat oikeasti jotain mieltä ja vielä perustelevatkin sen.  Miettivät tulevaisuutta ja tähtäimessä on muutakin kuin se pikkukakkosen legendaarinen toiveammatti: leijonankesyttäjä.

On yhtä aikaa ilo kasvusta ja kaiho aikaan, jolloin ne sai juosten kiinni...